Olipa se mukavaa...

Vaikka olikin jo koti päällimmäisenä mielessä viimeisinä viikkoina, sain hienon kokemuksen Islannista. Jäi paljon muistoja, sekä hyviä että huonoja. Kaikki opettavaisia. Listauksen makuun kun jo pääsin, nyt listasin asioita, joita muistelen lämmöllä ja jotka olivat tärkeitä Islannissa viihtymisen kannalta. Eivät ole erityisessä tärkeysjärjestyksessä.

1. Luonto

En vieläkään jaksa olla ihmettelemättä luonnonihmeitä Islannissa! Toisaalta pelottavaa olla pieni ihminen sellaisessa ympäristössä. Luonnon puhtautta ja raikasta ilmaa pidän suuressa arvossa. Tekemäni vaellukset luonnossa olivat vaikuttavia ja niitä muistelen erityisesti.

Kuvissa Hverir, rikkilähteet. Yksi suosikeistani Islannin luonnonihmeistä, 6 kilometrin päässä asuinpaikastani. Näiden äärellä ei voi tosin puhua raikkaasta ilmasta voimakkaan rikin hajun takia.

2. AB mjölk ja Skyr

Kuinka tulemmekaan toimeen ilman Skyriä, tätä rahkan tapaista herkkua. Jos meillä oli Skyr loppunut, Karolina meni pyytämään sitä ystäviltään hotellista. Miten hoidetaan skyrholisteja?

Huomasin tosin, että jokapäiväinen Skyrin syönti oli lähinnä sosiaalista. Ei sitä enää huvittanut Karolinan lähdön jälkeen syödä, kun kukaan muu ei ollut innokas. Enemmän jäin riippuvaiseksi AB mjölkistä, sitä tuli syötyä myös joka päivä. Hedelmiä joukkoon, nam! Suomesta en ole löytänyt ihan vastaavaa, maustamaton jogurtti tosin korvaa sitä aika hyvin.

3. Lauantaina karkit puoleen hintaan!

Kyllä jaksoi taas viikon, kun sai lauantaina karkkia. Oli jotain mitä odottaa. Saatoin kysyä työajoistani mielessä vain se, missä välissä ehdin ostamaan karkkia J Tarjous oli myös siitä hyvä, että todella jaksoi odottaa karkinoston kanssa sinne lauantaihin asti.

4. Mývatn Nature Baths

Eli laguuni. Kolmen kuukauden ilmaisliput laguunille oli huippujuttu! Alkuun tuli käytyä enemmän, loppuaikoina hieman vähemmän. Viimeisinä päivinä sitä vain ajatteli, että miksi en käynyt useammin? Kyllä laguunilla lilluttelu vaan rentoutti!

Mývatn Nature Baths päivänvalossa. Laguuni oli auki aamuyhdeksästä puoleen yöhön. Yleensä tuli käytyä myöhään illalla.

5. Salainen luola

Meillä emme voineet kaikki kokoontua istumaan iltaa. Hotellille pystyimme menemään, kun heillä sentään oli työntekijöille yhteinen kokoontumishuone. Silti heilläkin oli hotellin vieraita yläkerrassa, joten kovin kovaa ei musiikkia voinut kuunnella tai jutella. Siispä menimme salaiseen luolaan viettämään aikaa. Bikinibileet Islannissa! Luolassa oli nimittäin lämmintä vettä, jossa oli mukava kylpeä. Luola on ”salainen”, koska siitä eivät turistit tiedä eikä kovin moni muukaan.

5. Työkaverit

Huonetoveri Karolinan kanssa purimme kokemuksia enkä parempaa huonetoveria olisikaan voinut toivoa. Julianeakin tulee ikävä, mutta toivottavasti tapaamme Suomessa, Ranskassa tai Puolassa!

5. Respan asiakkaat
   

Kyllä sitä välillä väsyi työhön eikä jaksanut aina olla iloisella päällä. Mutta oli se niin mukavaa jutella ihmisten kanssa eri puolilta maailmaa ja kuulla matkakertomuksia sekä juttuja heidän omasta maastaan. Oli rikkautta päästä sellaiseen työhön, maailmankuva laajentuui kertaheitolla!

5. Soutuvene ja pyörä
   

Ensimmäisenä iltanani menimme soutelemaan. Sain tyttöjen luottamuksen, kun emme olisi päässeet ajoissa rantaan ja töihin ellen olisi soutanut takaisin :) Karolinallekin opetin soutamista, kun hän ei ole sitä tehnyt koskaan ennen. Soutuveneen lisäksi saimme käyttää pyöriä; miten olisinkaan tullut toimeen ilman pyörää!

5. Urheilukenttä ja kesän kunto-ohjelma
   

Urheilukentän ruoho kasvoi kasvamistaan ja juoksurata oli kuhmurainen. Pilkistipä radalta ruohotupsujakin hiekan seasta, mutta kyllä se asiansa ajoi ja sain kuntopiirini tehtyä. Lisäksi se oli niin rauhallinen; yhden kerran sattui samaan aikaan olemaan kaksi poikaa jalkapalloa pelaamassa. Kiitos Teemulle salibandyjoukkueellemme tekemästä kesän kunto-ohjelmasta, sen toteuttaminen toi rutiinia arkeen!

5. Yhteydenpito Suomeen: blogi ja Skype
   

Blogin kirjoittaminen ja Skype kuuluvat ehdottomasti Islannin muistoihin, koska kumpaakaan viestintätapaa en ollut ennen käyttänyt. Kommenttien lukeminen oli niin hauskaa ja positiivinen palaute blogin kirjoittelusta piristi. Tällä tavalla on helppoa purkaa ajatuksiaan ja selkeyttää omia kokemuksiaan. Pitää miehen tiellä :)

Kiitos, kun pysyitte mukana seikkailuissani. Ja menkää ihmeessä ihmettelemään Islantia, uskomaton paikka.

Takk,
bless!

Onnellisesti kotona

Tälläisen jätin taakseni, ei ollut valittamista viimeisten päivien näkymissä Mývatnilla:



Mývatnilta pääsin Mihaun kyydissä Akureyriin. Bussimatkan aikana Reykjavikiin näimme Gulfoss -vesiputouksen, Hveravellirin ("sininen kuuma lähde") ja geysirin. Hveravellir oli hieno paikka, mutta olinkohan jo liikaa kotitunnelmissa, kun en vaikuttunut geysirista tai Gullfossistakaan. Ovathan ne kieltämättä aikamoisia turistipaikkoja.



Hveravellir.

Reykjavikissa tapasimme Karolinan kanssa Julianen ja Chrisin; oli mukavaa kuulla heidän kuulumisiaan ja matkakertomuksia! Reykjavik ei minua sykäyttänyt kaupunkina. Torstaiaamuna huomasin vielä, että lompakkoni oli varastettu. En lähtenyt tyttöjen kanssa Blue Lagoonille uimaan, vaan kaupungin vierailukohteisiini sisältyivät lopulta mm. poliisilaitos, Islannin Suomen suurlähetystö ja pankki. Mietin olisinko pitänyt kaupungista ottamatta huomioon lompakkovarkautta ja tulin siihen tulokseen, että en :) Toisaalta ajatukset olivat jo niin kotona ja Suomessa, että tämäkin saattoi vaikuttaa ajatuksiini Reykjavikista.



Iloiset olivat kaupungin kadut, toisenlainen mieliala kulkijalla.

Passini oli tallessa ja sain nostettua islantilaiselta pankkitililtäni rahaa, joten lopulta kaikki oli hyvin ja yritin nauttia viimeisistä hetkistäni Islannissa. Vietin aikaa kasvitieteellisessä puutarhassa, joka olikin mukavan rauhallinen paikka. Lukuunottamatta noin 20 hengen sauvakävelijalaumaa :)

Helsinki-Vantaalla oli vastassa isi ja Juvalla odottivat äiti ja siskokullat. Kuopiossa Matias oli kuin joulutunnelmissa pienenä; paljon odotusta, viimein kotona.


Suomi näytti kauniilta ja kotona niin hyvä olla!

Finland, Finland, Finland

Viimeiset tyotunnit tai -minuutit meneillaan. Olen ollut tanaan pitamassa leirintaaluetta pystyssa itsekseni, kun Lina ja Sigfús lahtivat kaymaan Akureyrissa. Aamulla respassa, sitten hostellin huoneet kuntoon ja vessojen seka keittioteltan siivous. Sitten viela pyykin viikkausta. Nyt taas respa auki, hiljaista nayttaa olevan.

Saa on taydellinen. En muista, etta olisi ollut nain hienoa saata koko aikana. Noin 15 astetta, aurinkoa ja pilveton taivas. Tanaan ja eilen. Eilen aamulla oli pakko juosta ottamaan jarvelle kuvia ennen toiden alkua, kun jarvi oli aivan tyyni ja joutsenet poikineen nauttimassa aamusta. Yot ovat viileita, lahella nollaa. Revontuliakin on nakynyt, mutta ei kovin voimakkaita.

Saasta nauttiminen menee tosin sivu suun, kun eilen olin toissa 13 tuntia ja tanaan x tuntia (kunhan tulevat takaisin sielta Akureyrista). Sitten pakkaamaan! Tosin aloitin jo aamulla seiskalta pakkaamisen, kun en vaan saanut nukuttua. Jannittaa tama kotiinpain lahto! Huomenna lahto Akureyriin on noin kuuden aikaan aamulla, etta ehdin bussiin. Vielakaan ei ole tosin varmaa kuka kuskaa (ei kai tassa nyt janiksen selassa olla ;)

Karolinalta sain sanat hauskaan lauluun, johon ainakaan mina en ole koskaan tormannyt. Se on Monty Pythonista ja kipale on ollut suosittu Puolassa (ainakin tietyissa piireissa :)

Taalta siis tullaan, rakas Suomi ja rakkaat Suomessa!


"Finland, Finland, Finland
The country where I want to be
Pony trekking or camping
Or just watching TV
Finland, Finland, Finland
It's the country for me

You're so near to Russia
So far from Japan
Quite a long way from Cairo
Lots of miles from Vietnam

Finland, Finland, Finland
The country where I want to be
Eating breakfast or dinner
Or snack lunch in the hall
Finland, Finland, Finland
Finland has it all

You're so sadly neglected
And often ignored
A poor second to Belgium
When going abroad

Finland, Finland, Finland
The country where I quite want to be
Your mountains so lofty
Your treetops so tall
Finland, Finland, Finland
Finland has it all

Finland, Finland, Finland
The country where I quite want to be
Your mountains so lofty
Your treetops so tall
Finland, Finland, Finland
Finland has it all

Finland has it all"

Bää, bää!

Lampaat tulivat vuorilta! Osa tuli eilen illalla, suurin osa laskettiin tänä aamuna kuuden aikaan. Reykjahliðissa ne olivat noin puoli kahdeksan aikaan. Lampaat päästetään vapaaksi keväällä karitsoineen ja ne tuodaan alas, kun ensimmäiset lumet alkavat tulla vuorille.



Vuorilta alas. Paimentamassa ihmisiä jalkapelillä ja autoilla sekä hevosen kanssa. Lammaskoiratkin ovat tärkeässä osassa.



Jee, ruohoa! Ja bää, bää! En tiennytkään, että lampaat ovat niin yksilöllisiä ääntelyn suhteen. Kyllä niistä ääntä lähtikin!



Ruuhkaa tiellä.



Lopulta lampaat tuotiin kivistä tehtyyn karsinaan. Vasemmassa laidassa musta-valkoinen lammaskoira makoilee väsyneenä urakan jälkeen. Jo perjantaina lampaita alettiin tuoda alas.



Viimein perillä. Lampaat kuuluvat useammalle farmarille Reykjahliðissa. Myöhemmin tänään kunkin farmarin lampaat jaotellaan omiin karsinoihinsa. Sigfúsillakin on 17 lammasta. Muutaman päivän päästä lampaat sitten teurastetaan.

Aikainen aamuherätys kannatti, oli hienoa nähdä tällainen tapahtuma! Nyt taas töihin, enää kolme päivää ja sitten läks :)

Tyhjä huone

Karolina lähti tänään, joten huoneessamme on nyt tyhjää. Tai huoneessani. Tulee ikävä myohäisiä keskusteluja ja laguuniseuraa, hieno tytto kaikinpuolin. Matias, Puolaan mennään varmasti käymään kun kutsukin on käynyt niin monta kertaa! Pitää vain ensin saavuttaa se Puolan raja, etta voidaan mennä sinne. Huomasimme nimittäin matkustavamme käytännossä naapurimaasta toiseen. Ei voi tietenkään muuttaa käytäntoä, Islantikin oli "sallittujen" listalla :) Viro ja Latvia vallattu, ei taida olla kuin Liettua välissä niin päästään Puolaan ;)


Keskiviikkona mennään siis Karolinan kanssa samalla bussilla Reykjavikiin, joten nopea jälleennäkeminen jipii! Reykjavikissa tapaamme lisäksi Julianen, joka on nyt muutaman viikon matkustellut Islannissa jätettyään tyon täällä. Hienoa on, että myos Chris liittyy seuraan. Chris oli toissä viereisessä hotellissa kesäkuun loppuun ja tänne asti hän on ollut länsivuonolla toissa. Muilla on lento kotimaahan (tai maihin: Ranskaan, Itävaltaan, Puolaan) 30. päivä, minä lennän 31. päivä aamulla. En malta odottaa, etta näemme taas!

Karolinan lähto on haikeaa, mutta mieltä piristää odotetun Reykjavikin tapaamisemme lisäksi tällä hetkellä moni seikka:


1) Reykjavikiin matkaaminen tarkoittaa myos Suomen ja kodin saavuttamista pian!

2) Sää on ollut hieno muutaman päivän, aurinkoa ja noin 15 astetta lämmintä.

3) Tänä viikonloppuna lampaita ajetaan alas pois vuorilta, joten niitä näkee jopa tuhansia tallustelevan lähiseuduilla ja jopa meidän talon ohi. Ensin minulle kerrottiin, että se tapahtuu elokuun lopussa/syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Täten luulin, etta missaan sen tapahtuman juuri ja juuri. Olen innoissani, jos näen lammasmassat ennen kuin lähden täältä!

4) Kun lampaat tulevat vuorilta alas, kuulemma niihin aikoihin nähdään yleensä myos revontulia. Vou, se olisi hienoa täällä.

5) Olemme kokkailleet hyvää ruokaa Linan tulon myotä. Hän on niin innostunut ruoanlaitosta (on ollut kokkina ravintolassa), etta printtailee minullekin ohjeita illallisen varalle joutessaan :) Eilen tein jauhelihapiirakkaa. Hyvän ruoan kokkailu tarkoittaa sitä, että tulee aloitettua tyot normaalia aikaisemmin. Tyotunnit ovat tervetulleita ja olenhan kolunnut suurimman osan nähtävyyksistä läpi moneen kertaan, joten mielellään viettää aikaa ruoan parissa.

6) Näin eilen kolme suomalaista, pitkästä aikaa yhtään suomalaista. Oli niin mukavaa puhua suomea, vaikka se tuntuikin hieman vaikealta. Kun on selittänyt asioita englanniksi, miten se voi olla niin vaikeaa suomeksi. Uskomatonta. Kun kerroin suomalaispariskunnalle, etta telttapaikka maksaa 750 kruunua yhdeltä hengeltä yhden yon, mietin oikeasti mielessäni ettei se voi olla 750. Kuulostaa ihan väärältä summalta. Samoja kokemuksia oli suomalaistytolla, joka oli ollut toissa länsivuonolla pari kuukautta. Nyt hän matkustelee jonkin aikaa ennen kotiin paluuta. Sovimme menevämme yhdessä kahville tai teelle, joten voimme opetella suomea ennen Suomeen tuloa.

7) Toissäkin on ollut jälleen mukavaa. Ehkä se johtuu yleisestä ilmapiirin parantumisesta täällä. Sigfús pyysi edellistä käytostään anteeksi Linalta ja he puhuvat jälleen. Ei tarvitse telkkaria ja Salkkareita, kun on saippuaoopperaa omasta takaa, parhaimmillaan :) Eilen menimme kaikki neljä viettämään iltaa Karolinan viimeisen illan kunniaksi. Kävimme muutamassa paikassa, jonne ei ole turisteilla mahdollisuutta/lupaa mennä. Jännittävin oli paikka, jonne suunnitellaan uutta voimalaitosta. Tällä hetkellä putket on johdettu maahan, mutta hoyry purkautui suoraan ilmaan. Koko auto tärisi ja luonnonvoimat olivat kirjaimellisesti käsin kosketeltavissa!

Viimeisiä viedään

Viimeinen vapaapäiväni oli eilen. Enää kahdeksan päivää töitä ja sitten lähden Akureyrista bussilla Reykjavíkiin Karolinan kanssa. Karolina tosin lähtee täältä jo perjantaina ja on muutaman päivän Akureyrissa. Bussi Reykjavíkiin lähtee siis keskiviikkona 29. päivä. Olen varannut hostellin kahdeksi yöksi ja lento Suomeen on 31. päivä. Kuopiossa toivottavasti perjantaina illansuussa. Nyt jo laskee päiviä milloin pääsee kotiin!

Sigfús ja Lina (uusi tyttö Ruotsista) eivät juuri puhu toisilleen tällä hetkellä, joten ilmapiirikään ei ole mainioin. No, toivottavasti paranee, koska he ovat täällä kahdestaan koko syyskuun. Sigfús sanoi Linalle, etta "et arvosta tätä yhtiötä ja tätä työtä. Näytät väsyneeltä. Bla bla bla". Lina oli eri mieltä ja oli kysynyt Sigfúsilta onko tämä katsonut peiliin viime aikoina, kun itse näyttää niin väsyneeltä (tämä kommentti osui kyllä naulan kantaan, naurattaa vieläkin!!). Mitäs pitää vahtia meitä siihen asti kun olemme nukkumassa. Sigfúsin valitus ei johtunut mistään muusta, kuin että vietimme eilen kolmestaan aikaa illalla. Ja Lina ei hänen mielestään ollut tarpeeksi ajoissa nukkumassa, kun työt alkoivat yhdeksältä. Hänen kanssaan kyllä saa valvoa ja pitää hauskaa, mutta ei ilman häntä. Lina ja Sigfús ovat nimittäin valvoneet jo parina yönä viskilasin äärellä eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Huvittavaa! Yksityisyyden kunnioitusta kuitenkin, kiitos! TJ 8.

Eilen päätin mennä taas Kraflan alueelle, kolmannen kerran. Ensimmäisen kerran tein pitkän vaelluksen sinne. Viime viikolla kävelin sinne uudelleen, mutta tapasin Katarinan Kraflassa, josta menimme yhdessä laguunille autolla. Nyt otin pyörän matkaan, noin 15 kilometriä suuntaansa. Viimein sattui aurinkoinen päivä, joten pyöräily oli mukavaa. Tosin Kraflaan mentäessä on muutama jokseenkin jyrkkä mäki. Päätin, että pyöräilen kaikki mäet ylös, vaikka olisi vaikeaa. Muuten meni ok, mutta viimeisen mäen kohdalla oli luovutettava. Autojenkin meno oli hidasta tämän mäen kohdalla. Ehkä joku pystyy mäen selättämään, mutta minulle se oli auttamattomasti liikaa. Takaisin tullessa hieman pelotti laskea mäkeä alas. Onneksi oli kypärä mukana.

Tällä kertaa kiipesin Kraflan päälle. Kyllä kannatti näkymien puolesta. Viime viikolla uin tuossa kraaterissa (Viti), jota taisin jo suunnitella kesäkuulla kirjoittamassani postauksessa. Vesi oli kylmää ja kuulin kuinka ylhäällä joku kysyi: "Is she really going to swim there?" Hulluja nuo suomalaiset, kun haluavat uida kylmässä vedessä :) No, tämä oli alle 10 asteista joka tapauksessa.

Krafla on tulivuori ja alue on keskustulivuorta. Edellinen purkaus loppui vuonna 1984 kestettyään 9 vuotta ja seuraavan odotetaan tapahtuvan vasta 150-200 vuoden päästä. Tämä kuva on otettu jo kesäkuussa, nyt vuorella ei ollut lunta.

Geotermistä energiaa hyödynnetään sähköntuotantoon Itä- ja Pohjois-Islannin alueelle. Perusperiaate on, että maahan kaivetaan putkistoja, joita pitkin johdetaan maan alta kaasua (hiilidioksidia suurin osa ja pieni osa vetysulfidia). Kaasu jäähdytetään ja siitä syntyvä energia käytetään sähkön tuotantoon. Kävin tutustumassa voimalaitokseen myös sisältä. Tosin vain yhtä turbiinia pääsi katsomaan ja lisäksi he näyttivät muutaman minuutin pituisen filmin. Kuvassa putkistoja; hauska ratkaisu laittaa putket kulkemaan tien yläpuolella.

Tämäkin pömpeli liittyy jotenkin voimalaverkostoon. Huvittavaa on kielto- ja pääkallomerkit ja avonainen ovi. Suorastaan houkuttelee kurkkaamaan. En tehnyt niin :)

Tänään keräsin mustikoita litran verran ja tein mustikkapiirakkaa, nam. Tein myös niitä täytettyjä kesäkurpitsoita illalliseksi. Yleisön pyynnöstä. Tuli taas kiire ruoanlaiton kanssa ja mustikkapiirakan pohja oli osittain raakaa, mutta ei se mitään. Hyvää kuitenkin :) Ja lounaalla söin jälkiruoaksi mustikkamaitoa, ei ole sen voittanutta!

P.S. Askjan tapahtumasta (ks. edellinen postaus) kuulin vain sen verran lisää, että loukkaantuneen naisen päähän oli vyörynyt kivi kraaterista. Onneksi hän oli selvinnyt tapahtumasta, mutta kuolema oli ollut lähellä. Huh.

Askjassa tapahtuu

Kuulin jo noin kuukausi sitten, etta Askjassa (paikka, jossa kavin heinakuun 12.) on ollut maanjaristyksia. No, maanjaristykset ovat taalla normaalia toimintaa, mutta nama olivat syvemmalla kuin tavallisesti. Taman kuulin juuri ennen neljan paivan lomaani Landmannalaugarilla. Sigfús sanoi, etta siella saattaa olla purkaus lahipaivina ja jos niin kay, niin koko maa menee sekaisin ja tarvitaan bussikuljetuksia Askjaan. Leirintaaluekin pistetaan kiinni. Mietin jo, etta pitaako ruveta liftaamaan takaisin Landmannalaugarilta, jos rajahdys tapahtuu. Olisi se sen verran suurta!

Nyt siella on edelleen ollut jaristyksia, mutta ensimmaiset uutiset olivat hieman liioiteltujakin. Tai ehka toiveet olivat korkealla. Ainakin Sigfús odottaa rajahdysta innolla, ei pelolla.

Pari tuntia sitten Emanuel, matkaopas, tuli kertomaan, etta Askjassa on ollut maanvyoryja jaristysten vuoksi. Siella oli lisaksi tapahtunut joku vakava onnettomuus Vitissa eli kraaterissa, jossa minakin kavin uimassa. Ensimmaista kertaa kuulin taallakin ambulanssien pillien soivan. Askjaan on meilta noin 3-4 tunnin ajomatka. Emanuel oli huolissaan, koska osa hanen ryhmalaisistaan on vielakin Askjassa. Huh. Odottelemme uutisia.

Nyt puhutaan, etta rajahdys voisi tapahtua Askjassa parin kuukauden paasta. "And everybody would go crazy", kuten Sigfús sanoo.

http://www.vedur.is/skjalftar-og-eldgos/jardskjalftar Maanjaristykset viimeisen 48 tunnin aikana. Askja on punaisen pallon kohdalla. Punainen vari tarkoittaa, etta alueella on ollut jaristyksia 0-4 tuntia sitten taman kuvan tekemisesta. Mývatn on tuo vaaleansininen lantti pohjoisimpana sisamaassa.

"Slow season"

High season nayttaa olevan viimein lopuillaan. Alkaakin jo vasymys painaa eika jaksaisi enaa kerrata montaa kymmenta kertaa paivassa samoja litanioita. Tyo alkaa pahasti toistaa itseaan. Saa pysyttelee huonona ja Suomen lampotilat nayttavat edelleen helletta, joten tahtoo kotiin!

Onkohan tama merkki siita, etta kannattaisi jo lahtea kotiin: Kysymme asiakkailta mista he ovat kotoisin, jotta saamme merkittya sen vihkoon ja tehtya tilastot vierailevista kansallisuuksista.

Mina: Where are you from?
Asiakas: France.
Mina mielessani: Wrong answer... (En siis onneksi ole sanonut tata aaneen :)

Ruokapolitiikkaa

Islannista löytyy omia erikoisuuksia ruoan suhteen. En ole kokeillut lampaan päätä tai mätää haita enkä myöskään vanhoja munia. Kuivattu kala on ok, kun pistää voita päälle. Haju on kyllä liian voimakas! Lammas on täällä juhlaruokaa. Me söimme kerran perinteistä joululammasta. Se otettiin suolattuna pakkasesta ja laitettiin sulaneena uuniin kypsymään muutamaksi tunniksi. Liian suolaista minun makuun, mutta muuten hyvää. Tätä herkkua sydänvikaiset islantilaiset syövät, vaikka tietävät, että sairaalareissuhan siitä tulee. Joulun aikaan siis sydänkohtauspiikki.

Sigfúsin sisko on tuonut meille muutaman kerran ”ruskeaa leipää” (brown bread). Se on mehevää ja maittavaa. Haluaisin edelleen opetella tekemään sitä, mutta ei ole ollut tilaisuutta. Perinteinen tapa valmistaa leipä on maalämmöllä eli sitä pidetään maan alla vuorokauden ajan. Sólveig tekee leivän maitopurkissa. Kylmäsavustettu taimen ja brown bread, yam!

Maitotuotteet ovat täällä erityisen hyviä. Skyr on islantilaisten oma ylpeys. Jos joskus törmäätte herkkuun, älkää verratko sitä jogurttiin ainakaan islantilaisten kuullen. Näin kuitenkin suurin osa tekee. Se ei ole lähelläkään jogurttia, se on Skyriä! Lähinnä Skyr muistuttaa rahkaa. Voidaan sanoa, että me syömme sitä joka päivä. Yleensä lounaan jälkeen jälkiruoaksi. Makuja löytyy: mustikka, mansikka, vanilja, persikka, maustamaton, persikka-vadelma, banana split, aprikoosi-vanilja, päärynä… Rasvaa Skyrissä on 0,4 %, proteiinia ja hiilihydraatteja kumpaakin noin 11 %. Perinteinen tapa on syödä Skyriä kerman kanssa eli se terveellisyydestä. Itse pidän Skyristä maidon kanssa ja monesti lisään myös hedelmiä.

Muutama Skyr näytteillä. Nyt jääkaappi on taas täytetty, kun Sigfús kävi Bonuksessa ostamassa parin viikon ruokatarpeet. Olimme jo huolissamme, kun Skyr oli lopussa! Jäljellä oli vain ei-niin-suosikki banana split eikä maitoakaan enää ollut. Vasemmalla oleva purtelo on juotava versio, hyvä välipalaksi. Kuvassa olevat purkit ovat puolen litran kokoisia, löytyy myös puolet pienempiä.

Aamupalaksi syön yleensä paahtoleipää, todella hyvää AB mjölkiä (olen tästä varmaankin jo enemmän riippuvainen kuin Skyristä!) banaanin/viinirypäleiden/appelsiinin kera. Lounas on minulle aika köykäinen, kun yleensä syömme paahtoleipää... Jälleen kerran ja kyllä, melkeinpä ainut leipälaji mitä syön täällä. Brown bread on ylellisyyttä. Tietenkin paahtoleivästä voi taiteilla toasteja, juhuu!

Kun tulin tänne, meillä oli melkein joka päivä munaruokia. Ihmiset saattavat keräillä luonnosta linnunmunia, niin myös Sigfús tekee keväällä. Munia sitten riittää kokattavaksi. Ensin olin vähän epäluuloinen allergian takia, mutta ei ole onneksi ollut ongelmia. Yleensä laitamme hanhen munia. Kukaan meistä ei ole ollut kovin innokas munien syöjä, joten onneksi se on vähentynyt. Munakkaasta aloin jo pitämään, mutta munat sellaisenaan (keitettynä) ei ole minun juttu. Lisäksi monesti on pussikeittoja enkä ole ollut koskaan niidenkään ystävä. Tämän jälkeen tuskin haluan koskea pussikeittoihin, yök. Kaikki maistuvat ihan samalle. Muutaman kerran, kun vielä valmistin lounasta, keitin kaurapuuroa. Mmm, puuroa. Hyvää…

Illalla (noin viiden aikaan, jos aikatauluissa pysytään) syömme yleensä kanaa, jauhelihaa tai kalaa (taimenta, turskaa…). Muutaman kerran on tosiaan ollut lammasta. Salaatiksi on yleensä kiinankaalia, salaatinlehtiä, kurkkua, tomaattia, viinirypäleitä, appelsiinia, fetaa, melonia, paprikaa eli hyvin samanlaisia aineksia mitä Suomessakin tulee käytettyä. Alkaa olla hieman yksipuolista tosin tuo ruoka, kun tähän asti joko minä tai Juliane valmistettiin ruoka aloittaen neljältä iltapäivällä ja viideltä piti ruoanlaittajan olla jo syönyt ja valmiina menemään töihin respaan. Ei siinä kovin kummoisia aterioita ehdi aina loihtimaan. Uusi tyttö, Lina, on ollut ravintolassa töissä aiemmin. Saa nähdä, jos hän osaa taiteilla gourmet –aterioita reilussa puolessa tunnissa. Sigfús tässä muisteli Matiaksen tekemiä täytettyjä kesäkurpitsoita Hannan ohjeen mukaan :) Niin ja makaronilaatikko oli maittavaa.

Pikaruokaa olen syönyt vain muutaman kerran. Supermarketissa myydään pikaruokaa, mikä on kyllä ollut aina pahaa. No, hyvää pikaruokaa on vaikeaa löytää. Kakkuja meillä on aika paljon, suklaakakut ovat hyviä täällä. Ja muitakin suklaaherkkuja löytyy kaapista valitettavasti.

Tavallisessa kaupassa ei saa myydä viinaksia, sieltä löytyy vain light -olutta. Ei siiderin tapaisiakaan juomia. Enpä tosin ole kaivannut eikä ole paljon tullut juotua mitään koko kesänä. Mitä nyt Matskun tuoman Tervasnapsin Sigfús joskus kaivaa esille :) Tai kermaliköörin. Puolalaisilla tytöillä on joskus ollut väkeviä. Ja he kantavat drinkkiä eteen kysymättä, todella ystävällistä kansaa :)

Nyt nautiskelemaan viimeisestä puolitoistatuntisesta ennen töita. Sitten taistelemaan 35 hengen ranskalaisryhman kanssa (15-16 -vuotiaita eikä heillä ole kunnollista johtajaa tai kukaan ei ainakaan ota vastuuta!). Toivoin niin, etta ne olisivat jo lähteneet. Mutta ei. Ovat vielä yhden yön. Kansoittavat respan ja kuljeskelevat yksityisiin tiloihin, roikkuvat liian pitkään netissä ja kääntävät vessojen lämmitykset 10 astetta liian lämpimälle. He jopa kysyivät, että jos laguunilla vesi on liian kylmää heidän mielestään, saavatko he mennä toisen kerran ilmaiseksi uudelleen (!) Huh. Jospa tänään olisi loppunut ulina jokaisesta hinnasta ja kyselyt alennusten perään.

Toisaalta ei ihme, etta pitää näiden nuorten hakeutua sinne mistä vaan loytää lämpimän paikan. Kuusi astetta lämmintä, sataa ja tuulee taas. Välillä tosin aurinko näyttäytyy. Ehkä 5 minuutiksi. Silti uskaltauduin lenkille, mutta kyllä meinasi kylmä tulla, vaikka oli hadi ja hanskat mukana. Niin ja Askjassa on ollut 3 astetta lämmintä ja siellä tulee lunta!

Working at ”The Best Campsite in Iceland”

Töihinhän tänne tulin, joten nyt sitten juttua yhdestä työpäivästäni ja muutenkin yleisesti työstäni täällä. Paljon puhuttu high season on jo loppumaisillaan; sanotaan, että sen pitäisi olla ohi suunnilleen 10. päivä elokuuta. Viime viikolla tuntui jo hiljenevän huomattavasti, mutta ehkä säällä oli vaikutusta ihmisten määrään. Kaikki kyselivät sisämajoituksen perään. Nyt säätiedotuksissa luki, että pohjoisessa on paras sää. Siispä saimme paljon ihmisiä telttailemaan ja sää onkin suosinut viime päivät. Eilen lämpötila oli n. 22 astetta ja sää oli puolipilvinen. Tässä tämän viikon tiistaina tapahtunutta. Päivä oli yllättäen koko kesän vilkkaimpia.

Tällä hetkellä toista vuoroa on ollut tekemässä Dóra, Sigfúsin tytär. Hän aloitti aamuvuorossa eli yhdeksältä. Aamuvuorolaisen hommiin kuuluu mm. säätiedotuksen printtaus, sähköposteihin vastailu, lattian luuttuaminen, ikkunalautojen puhdistaminen (mikä on tärkeää, jos hyttysiä on parveittain), respassa olevien vessojen siivous sekä postikorttien, kirjojen, esitteiden ja matkamuistojen lisääminen hyllyihin. Lisäksi tietenkin asiakkaita palvellaan heidän tarpeista riippuen. Aamuvuorolaisen työt loppuvat viideltä.

Minä aloitin toisessa vuorossa neljältä. Ensin valmistan iltaruoan: tällä kertaa perunoita, jauhelihakastiketta ja salaattia. Söin sitten ennen respaan menoa ja Dóra pääsi syömään suoraan lopetettuaan työt. Tämä on ollut kätevä systeemi, vaikka ruoka onkin hieman liian aikaisin.

Joka päivä sanon töissa kymmeniä kertoja lauseen ”Price is 750 per person for one night, including hot showers and kitchen facilities”. Yleisin henkilömäärä on kaksi ihmistä, yhdeksi tai kahdeksi yöksi. Monet tulevat myös maksamaan lisäöistä myöhemmin. Tänä päivänä kirjanpidon mukaan ihmisiä tuli Saksasta, Englannista, Ranskasta, Islannista, Sloveniasta, Itävallasta, Hollannista, Tanskasta, Italiasta, Kanadasta, Norjasta, USA:sta, Sveitsistä, Unkarista, Belgiasta, Espanjasta ja Tsekeistä. Aamupäivällä näkyy tulleen myös ihmisiä Suomesta, 5 ihmistä kahdeksi yöksi ja kaksi ihmistä yhdeksi yöksi. Vou! Tietty en itse ollut silloin töissä, kun he tulivat. Siitä on nimittäin varmaankin kolme viikkoa, kun olen tavannut edelliset suomalaisasiakkaat tai ylipäätään ketään suomalaista.



Respan ikkuna on oikealla alhaalla, näkymä järvelle on upea. Kyllä illallakin kelpaa olla töissä ja katsella auringonlaskua. Minun ja Karolinan huoneen ikkuna on ylimmäisenä "ullakolla".



Leirintäaluetta. Näyttäisi olevan ainakin kaksi isompaa ryhmää telttailemassa. Heillä on yleensä isot keittiöteltat mukanaan ja monta pienempää telttaa nukkumiseen.



Meidän keittiöteltta, jossa on kaasuhellat ja joitakin kattiloita ja pannuja käytettäväksi. Lisäksi pöytiä ja tuoleja ruokailuun.

Leirintäaluemaksujen ottaminen on siis pääosassa työpäivän aikana. Ihmiset saavat tarran laitettavaksi telttaan, jotta tiedämme ketkä ovat maksaneet. Karavaanarit, jotka maksavat sähköstä, saavat tarraan merkinnän ”Electricity”. Osa asiakkaista haluaa neuvoja mitä he voisivat tehdä tällä alueella. Teen ehdotuksia vierailemisen arvoisista paikoista. Amerikkalaistyttö tulee yhdeksän aikaan illalla kertomaan suunnitelmistaan lähteä Dimmuborgirille. Kysyn, oletko varmasti lähdössä vielä tähän aikaan. ”Joo joo, eihän tuo ole pitkä matka”. Kerron, että se on 15 kilometriä yhteensä ja kävely kestää noin kuutisen tuntia. Hän siirtää vaelluksen seuraavaan päivään ja neuvon hänelle tien Grjotagja –luolaan, jossa hän voi kokeilla kylpemistäkin. Hän lähtee tyytyväisenä uuden suunnitelman kera.

Joihinkin kysymyksiin on pakko vastata etten tiedä. Yleisimmin ne liittyvät autoteihin ja mitä teitä pääsee menemään tavallisella autolla. Tällöin kehoitan ihmisiä menemään turisti-infoon ja kysymään sieltä. Pyrimme tietenkin vastaamaan mahdollisimman moniin kysymyksiin, mutta emme varsinaisesti ole turisti-info vaan leirintäalueen respa. Siten en masennu, jos en vain yksinkertaisesti osaa vastata. Olen iloinen, että olen päässyt tutustumaan lähialueen paikkoihin hyvin ja osaan kertoa niistä ihmisille. Myös Dettifossille tekemästämme vaellusreissusta on ollut paljon apua töissä, myös tänä päivänä.

Yleensä kuvien polttamista CD:lle ei juuri ole. Tämä päivä oli poikkeus, koska yhteensä kahdeksan CD:tä oli poltettavana. En kuitenkaan ehtinyt tehdä kaikkea, koska päivä oli niin kiireinen. Onneksi en viimeiselle asiakkaalle enää luvannutkaan ehtiväni polttaa hänen CD:itään, joten se ei haitannut.

Viime päivinä ihmiset ovat olleet erityisen innoissaan venevuokrauksesta. Tänäänkin vene oli ahkerassa käytössä. Myös pyöriä oli lainassa yli 10 kappaletta. Tuntuu, että jos ihmiset näkevät muiden lähtevän veneilemään tai pyöräilemään, he itsekin saavat kipinän. Sitten tuleekin yhtäkkiä paljon kyselyitä samasta asiasta. On ollut muutamia päiviä, kun kaikki 20 pyörää on ollut vuokrauksessa.

Tänään oli ruuhkaa myös pyykkikoneelle ja rumpukuivaajalle. Niin se menee, kaikki haluavat tehdä samoja asioita samaan aikaan :) Jos respassa on kiirettä ja asiakkaita tulee ovista ja ikkunoista, pyykinpesu ja CD:iden poltto on hankalaa. Varsinkin kun tietokonekaan ei ole respassa. Koko ajan pitää olla kuulolla, jos joku tulee ja kyllä, asiakkaat ovat kärsimättömiä.

Eräs pariskunta (yllättäen ranskalaisia) tulee n. klo 21.30 kahden pussillisen kanssa pyykkiä ja sanovat, että nämä pitäisivät olla valmiina tänä iltana. Valitettavasti ei nyt onnistu, kun pyykkiä on jo jonossa ja sulkemisaika klo 23. Ranskalaisten kanssa minulla on ollut muutenkin työssä ongelmia. Tänään meni yllättävän hyvin, mutta ehkä se johtui siitä, että Juliane ei ole enää töissä. Jos ranskalaiset tapasivat hänet tullessaan respaan ensimmäistä kertaa, he olivat tietenkin haltioissaan palvelusta ranskan kielellä. Jos he sattuivat tulemaan seuraavana päivänä ja minä olin töissä, osa vain kyseli että milloin se ranskalaistyttö on taas töissä ja näyttivät nyrpeää naamaa. Huhhuh. Puheet ranskalaisista pitävät siis paikkaansa! He ovat lisäksi ainut kansakunta, joka tervehtii omalla kielellään. Suurin osa heistä sanoo tullessaan Bonjour ja seuraava lause on ranskaksi ”puhutko ranskaa?” Koettakaa nyt vaan selvitä englannilla, helkkari! Kaikki muut tervehtivät joko englanniksi tai islanniksi. No, kyllä mukaviakin ranskalaisia löytyy, kuten Juliane. En halua yleistää :)

Illan aikana myyn paljon postikortteja ja postimerkkejä sekä muutamia karttoja. Kirjojen ja muiden matkamuistojen kanssa on hiljaista. Lisäksi ihmiset ostivat lippuja laguunille. Yhden valaskatselureissun taisin varata ja muutaman bussilipun, muuten matkamyynti oli hiljaista. Nettikoneille on välillä porukkaa jonoksi asti. Illan aikana saapuu yksi uusi ryhmä, 24 henkilöä. Pitää soittaa Sigfúsille mihin he voivat pystyttää telttansa. Valmiiksi jo kehtuuttaa soittaa, kun tietää ettei siitä tule valmista asiaa koko iltana. No, tällä kertaa selviän soitosta kohtuullisen nopeasti eikä hän edes käytä kaikkia sanoista ”maybe, almost, quite soon, 99 % sure, few minutes” :)



Karttoja, pattereita, filmejä, muistikortteja. Mitä saisi olla? Ikkunan vieressä oleva ilmakuva on 20 vuotta sitten otettu kuva Reykjahliðista. Se on yllättävän kätevä, kun tarvitsee neuvoa ihmisiä esim. uimahallille, pankkiin, postiin tai vaellusreittien alkupäähän.



Kirjoja ja lampaanvillavaatteita sekä puffin -pehmoleluja myytäväksi. Näytillä on myös linnunmunia ja lampaannahkaa. Ette saa ostaa.

Pidin noin 15 minuutin tauon yhdeksän aikaan. Respan oven suljin klo 23 niin kuin pitikin. Sen jälkeen on vielä rahojen laskeminen ja muutenkin päivän rahaliikenteen kirjanpidon teko. Kaikki täsmäsi tällä kertaa, joten aikaa meni noin puoli tuntia. Nukkumassa puolen yön aikaan. Teemme vuorot yleensä niin, että iltavuorolainen tekee seuraavana päivänä aamuvuoron ja toisin päin.

Otsikossani puhuin Bjargista Islannin parhaana leirintäalueena. Näin sanoi eräs matkaopas, joka on nähnyt ryhmiensä mukana useita leirintäalueita täällä. Kyllä itsekin mielelläni tulisin tällaiselle leirintäalueelle telttailemaan. Ihmiset ovat tyytyväisiä lämpimiin suihkuihin ja puhtaisiin tiloihin täällä. Suihkut ja vessat ovatkin aivan uudet. Onpa siellä vielä upouudet hiustenkuivaajatkin. Landmannalaugarin reissun jälkeen tajuan, miten tärkeää on hehkuttaa lämpimiä suihkuja. Siellä olisi pitänyt maksaa 300 kruunua eli 3-4 euroa 5 minuutista lämmintä vettä. Näin on ilmeisesti monella leirintäalueella täällä. Itse arvostan myös kaasuhellojen ja keittiöteltan olemassaoloa. Kyllä täällä on mukava olla töissä, kun tietää että paikka on korkeatasoinen leirintäalue. Ja ihmisetkin ovat tottakai tyytyväisempiä! Vaikka meinaakin mennä hermo työnantajan kanssa n kertaa päivässä, positiivisuutta vaan kehiin :)

Jokohan olen mainostanut tarpeeksi ;)

Jos jotain hyvää, niin jotain huonoakin…

Yritin liftata Akureyriin ja totesin kuinka liftaus ei aina onnistu Islannissa. Pääsin neljän tunnin aikana 16 kilometrin päähän ja siitä noin puolet kävelin. Osan ajasta pidin sadetta. Söin Skutustaðirissa hampurilaisaterian, join teetä ja kirjoittelin pari korttia. Odottelin Mihauta, jonka kanssa olimme sopineet tapaavamme Akureyrissa. Menin sitten kuitenkin loppumatkan hänen kyydissään. Myös Akureyrissa saa oli todella kehno ja meininkikään ei vakuuttanut, joten tulimme takaisin katsomaan DVD:lta Little Britany –komediasarjaa ja syömään Bonuksesta ostamaamme kakkua.

Kehno sää.

Matias taisi mainita, että koeta nyt kertoa Islannissa elämisen huonojakin puolia välillä :) Olen hehkuttanut niin paljon maisemia, ja niitä kyllä sietääkin hehkuttaa! Kyllähän toki huonojakin puolia on täällä olossa. Listasin ylös mitä tuli mieleen minun näkökulmasta.


1. Asuminen ja työskentely samassa talossa

Tämä on ollut ehdottomasti vaikeinta täällä. Työnantajaa näkee täällä 24 h. Työn ja vapaa-ajan erottaminen on vaikeaa, joten täytyy tosiaan tehdä työtä sen eteen, että saa ajatukset pois täältä. Vapaapäivinä on parempi lähteä jonnekin muualle kuin pysyä täällä. Sigfús saattaa tulla kysymään työasioista, vaikka emme ole enää työajalla. Eikä auta, vaikka hänelle mainitsee asiasta. Argh. Töiden jälkeen tai ennen töiden alkua tekee mieli vältellä häntä, mikä kyllä on stressaavaa.


2. Feeling like a 15-year-old

Tämä on yhteydessä edelliseen aiheeseen. Aina, jos lähdemme tyttöjen kanssa käymään jossakin (esim. viereisessä hotellissa kylässä tai vaikka paikallisessa kuuntelemassa konserttia tms.), Sigfús on yöllä meitä vastassa. Kerrankin kello oli kolme yöllä. Toisin sanoen hän ei mene nukkumaan ennen kuin olemme tulleet. Hän haluaa kontrolloida meidän vapaa-aikaa, mikä ei todellakaan ole mukavaa. Hauskaa saa pitää, mutta vain hänen läsnä ollessa ja valvovien silmien alla. ”We are not here for playing, we are here for work”. Etenkin Karolina on saanut saarnoja, kuinka huippusesongin aikana täytyy vain tehdä työtä eikä käydä ”joka ilta” baarissa (mitä hän ei todellakaan ole tehnyt). Hän hoitaa työnsä todella hyvin, joten missä ongelma? Ei ihme, että Sigfús näyttää aina siltä kuin ei olisi nukkunut vuosiin. Jotain rajaa!

3. Saippuaoopperaa omasta takaa

Pienessä kylässä asumisen huono puoli on se, että kaikki tietävät kaikkien asiat. Täytyyhän sitä aina kuulla uusimmat juorut tai vaikka kehittää niitä! Pitää olla ajan tasalla mitä ihmiset tekevät. Ehkä siksi myös Sigfús haluaa olla koko ajan tietoinen, missä olemme ja kenen kanssa jne.

Vierekkäisten hotellien omistajat eivät tietenkään ole väleissä keskenään ja Sigfús ei ole väleissä viereisen leirintäalueen pitäjän kanssa. Joidenkin kanssa näytetään olevan hyvää pataa, mutta todellisuudessa ei näin olekaan. Minullekin on annettu ohjeita mistä asioista saa puhua ja kenen kanssa. Rasittavaa! Pidän respassa työskentelystä ja näissä maisemissa oleilusta, mutta tällainen ylimääräinen vehtailu ei kiinnosta. Vaikka onhan sitä kieltämättä välillä ihan hauskaakin seurata.


4. Liikkuva työvoima

Ihmisiä pystytään erottamaan yhdessä päivässä: alapas etsiä uutta työtä. Viereisestä hotellista on tämän kesän aikana erotettu jo kaksi tyttöä. Chris sai lähteä kesäkuun lopussa ja hän löysi helposti uuden työpaikan länsivuonolta. Loppujen lopuksi kaikki kääntyi hyväksi hänelle ja asiat on kaikin puolin paremmin nyt. Hänen vanha pomonsa on sellainen, joka pystyy haistattelemaan päin naamaa ihan pikkuasioista. He erottivat toisen työntekijänsä muutama päivä sitten. Magda on nyt sitten töissä toisella leirintäalueella täällä. Hän ei ole siihen paikkaan kovin tyytyväinen, mutta muutamaksi viikoksi on hieman vaikeaa lähteä etsiskelemään työtä jostain kauempaa.

Jos pystytään erottamaan porukkaa tuosta vaan, niin pystyvät myös työntekijät ottamaan nopeasti jalat alleen. Isoimmasta hotellista tällä alueella lähti juuri kaksi ranskalaista pois, koska "he eivät ala koiriksi”. Julianen piti olla täällä töissä syyskuun loppuun asti, mutta hän kertoi jo kuukausi sitten lopettavansa aiemmin (päivän piti olla 8.8.). Hän sanoi, että kerää sen verran rahaa, että voi matkustella ennen kuin palaa Ranskaan. Syyskuun jälkeen täällä ei pysty enää matkaamaan ainakaan telttamajoituksella. Tietty osasyynä lähtöön ovat olleet nuo edellä mainitsemani epäkohdat eikä hänen ja Sigfúsin välit ole olleet mitkään mainiot viime aikoina. Syyskuu yksin hänen kanssaan ei olisi ollut kovin helppo. Mutta uutta työntekijää odottelemme siis mekin. Ja Sigfús kertoi Julianelle äsken, että työsi loppui tänään (!)


4. Islantilaisten kanssa asioiminen (palvelualttius)

Esimerkki 1. Kamerani oli hukassa Askjan reissun jälkeen. En löytänyt sitä kotoa. Olin varma, että se jäi bussiin, koska otin loppumatkasta kuvia bussissa. Soitin matkanjärjestäjälle ja hän kertoi, että soittaa firman omistajalle ja pyytää häntä etsimään kameraa. Soitin myöhemmin päivällä hänelle muissa merkeissä takaisin, ja ”Ainiin, unohdin kysyä kamerasta”. Päätin soittaa itse omistajalle, jos se on kerran niin vaikeaa. Omistaja kertoi, että ”Kyllä bussikuski olisi kameran huomannut, kun siivoaa bussia. Ei se varmasti siellä ole”. Pyysin, jos hän voisi tarkistaa. Hän lupasi tehdä niin ja vielä soittaa takaisin, jos löytää kameran. Mitään ei kuulunut taas päivään.

No, menin turisti-infoon ja kysyin jos he olisivat kuulleet jotain kamerasta. Ei mitään. Kerroin, että olen aika varma, että se on Askja –bussissa. Turisti-infon mies (islantilainen) soitti vielä omistajalle uudelleen. Meni minuutti. Omistaja soitti takaisin, että kamera oli bussissa. Niin, kaksi päivää masennuksissa kameran katoamisen takia ja sitten tarvitaan vain islantilainen puhumaan islantilaiselle. Eihän meidän ulkkareitten puheita tarvitse niin vakavasti ottaa.

P.S. Turisti-infon setä lupasi tuoda minulle kameran kahden tunnin päästä, kun tiesimme kameran löytyneen. Kamera oli minun käsissäni kahden päivän päästä.

Esimerkki 2. En ollut selvillä miten verot lasketaan täällä eikä Sigfúskaan osannut sitä meille selvittää. Halusimme Karolinan kanssa puhua asiasta ”paper man”:in kanssa eli hän hoitaa meidänkin verojen laskemisen. Minä sain hänet puhelimen päähän ja pyysin selvitystä muutamaan asiaan. Hän sanoi, että ”Kyllä me osaamme laskea nämä verot oikein eikä sinun tarvitse kysellä. Sitä paitsi se lukee sinun palkkakuitissasi miten ne on laskettu”. Joo, tämä asia on minulle aika tärkeä äläkä sinä ukko naureskele siellä puhelimen toisessa päässä! Sitä paitsi en osaa islannin kieltä, joten minun on hiukka hankalaa lukea miten te laskette ne fucking veronne! Argh, kiukku nousi todella. Lopulta sain hänet selvittämään esimerkin avulla verojen laskuperiaatteen ja ymmärsin miten se tapahtuu. No, hän oli koko puhelun ajan sulkemassa puhelinta ja niin hän tekikin ennen kuin ehdin sanoa hei. Kiitti vaan.

Palvelualttius ei siis ole parhaita puolia mitä olen nähnyt täällä. Johtuneeko siitä, ettei ole työttömyyttä eikä suurta pelkoa työn menetyksestä?


5. Maan kalleus

Turisteille tämä on todella kallis maa. Kalleus ei ole juuri haitannut minua, koska asuminen ja ruoka ovat työnantajan puolesta. Lisäksi suurimman osan matkoista olen saanut ilmaiseksi. Nyt olen varailemassa hostellia pariksi yöksi Reykjavikista ennen kuin palaan Suomeen, ja kyllä hinnat kirpaisee vaikka kyse on vain kahdesta yöstä!


6. Eristyneisyys

Täällä jos jossakin voi tuntea yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä. Minä olen nauttinutkin yksinäisyydestä ja vaikka olen matkaillut pääasiassa itsekseni, se ei ole ahdistanut. Toisaalta tapaan joka päivä paljon ihmisiä respassa. Ymmärrän kyllä, jos eristyneisyys käy joillekin raskaaksi. Kuulin, että etenkin pienissä kylissä täällä on ongelmia huumeiden ja lääkkeiden väärinkäytön kanssa. Surullista.


7. Vaihteleva sää

Ei koskaan tiedä millaista tulee olemaan, mutta niinhän se vähän Suomessakin on. Mutta ei sentään viittä astetta kesällä!

Takk fyrir, angstit purettu :)

Elokuun ensimmainen viikonloppu

Niin miksi islantilaiset juhlivat juuri elokuun ensimmaisena viikonloppuna? Sigfús selitti historian nain: Ensin ko. viikonloppu oli vapaa kaupassa tyoskentelevilla. He tietenkin juhlivat vapaata viikonloppuaan. Muut tulivat kateellisiksi ja rupesivat ottamaan taman viikonlopun vapaaksi. Lopulta tasta viikonlopusta on tullut koko kansan juhla. Voikohan nain kayda muualla kuin Islannissa? Ehka jossain yhta pienessa maassa.

Ja nyt asetelma on kaantynyt hieman paalaelleen, koska ihmiset haluavat kauppojen olevan tana viikonloppuna auki. Eli kauppatyontekijat toihin, mars! Tosin taalla kauppojen aukioloajat ovat melko lyhyet. Esimerkiksi yritimme Matiaksen kanssa menna kaymaan Bonuksessa (halvin elintarvikekauppaketju taalla) Akureyrissa keskella viikkoa. Kello oli vaille kahdeksan illalla, joten tottakai oletimme kaupan olevan auki. Kauppa oli mennyt kiinni muistaakseni puoli seiskalta. Aamulla kaupat taitavat aueta yleensa kymmenelta. On sitten tietysti poikkeuksia, kuten 10/11 (pienikokoinen kauppa), jotka taitavat olla auki 24 h. Ja meidan oma supermarketti 9-22 joka paiva lauantain irtokarkkitarjouksineen ja Menolippu-lautapeleineen (tai itse asiassa siella on vain yksi kappale)! :)

Akureyrissa ei saa kuulemma telttailla alle 23-vuotiaat taman viikonlopun aikana. Liikaa jarjestyshairioita!



P.S. Ensku, Eve ja Niina: meidan pikku-supermarketissa on myos Sequence -peli! Euroissa maksaa noin 50.

Whale watching

”Now everybody, watch carefully… One o´clock, a minky whale… Now two o´clock… Get your cameras ready… “

“Humpback whale, 12 o´clock… Now he´s diving… Let´s wait when he shows up again… And there he is!”

Näin kuuluttaa opas whale watching –matkalla eli laiva on lastattu turisteilla, jotka haluavat nähdä edes vilauksen valaasta. Osan hartain toive on nähdä sinivalas, joku haluaa nähdä valaan hyppäävän. Jokainen matka on erilainen, joten mitään takeita ei ole. Joskus sattuu niinkin, ettei nähdä yhtään valasta tai edes delfiiniä koko reissulla. Valaiden löytämiseksi ei ole apuna mitään koneita, vain silmät.

Me myymme lippuja kahden yhtiön valaskatselureissuille Húsavíkiin, Islannin tämänhetkiseen whale watching –pääkaupunkiin. Húsavík on noin 50 kilometrin päässä meiltä. Gentle Giants järjestää matkoja tällä hetkellä eli huippusesongin aikaan 7 kertaa päivässä, kun taas North Sailing 9 kertaa päivässä. Jotkut lähdöt ovat samaan aikaan, mikä tarkoittaa sitä, että kaksi kilpailevaa paattia pörrää samojen valaiden ympärillä. Tietenkin toinen yrittää olla toista parempi ja saada parhaat paikat valaiden bongaukseen. Jos toinen laittaa portilleen kukka-amppeleita, niin täytyy toisenkin tehdä. Jos toinen uudistaa esitettään, niin tekee toinenkin. Näin tapahtui mm. tämän kesän alussa. Gentle Giants päätti uudistaa esitettään viime vuodesta, joten niin teki myös North Sailing. Tämä siitäkin huolimatta, että heillä oli jo uusi esite tehtynä tälle kaudelle. Uskomatonta. Tuntuu, että koko kaupunki on jakautunut kahtia valashomman takia. Lisäksi taustalla on poliittisia kysymyksiä, kuten kumpi yhtiö kannattaa alumiinitehtaan pykäämistä lähialueelle ja kumpi ei. Húsavíkissa asuu n. 2400 asukasta, joten juttu kulkee nopeasti.

Itse olen käynyt nyt kaksi kertaa valaskatselussa. Ensimmäinen kerta oli kesäkuun lopussa. Ensimmäisellä kerralla en pitänyt reissusta, koska laiva oli niin täynnä, noin 40 ihmistä. Ja kaikki yrittävät päästä samaan kulmaan laivaa, missä päin valas nyt sattuikin olemaan. Valaiden suhteen reissu oli onnistunut, näimme ryhävalaita ja delfiinejä. Ne tulivat hyvin lähelle laivaa. Sinivalasta ei kuitenkaan onnistuttu bongaamaan, mutta ryhävalaan näkeminen on jo huippujuttu. Hieman olin kateellinen Julianelle, Mihaulle ja Chrisille, koska he menivät valaskatseluun samana päivänä myöhemmin ja olivat nähneet sinivalaan.





Ryhävalaan pyrstön näkeminen oli huippukohta!





Ryhävalas lähellä venettä.


Nyt sitten menimme puolalaisten Mihaun ja Magdan kanssa valaita bongaamaan tämän viikon maanantaina. Edellisenä päivänä tapasin Gentle Giantsin pomon, Stefanin. Hän kertoi, että täydenkuun aikaan delfiinit innostuvat yleensä hyppimään. Ja maanantaina oli nimenomaan täysikuu! Menimme Húsavíkiin töiden jälkeen ja ennätimme kello 20.15 alkavaan katseluun. Sinä päivänä oli ollut huono tuuri, valaita ei ollut näkynyt aikaisemmilla reissuilla. Yhtiöt ilmoittavat, että vain muutamilla heidän reissuillaan koko kesän aikana ei näy valaita.





Tässä laiva, jolla tällä kertaa suuntasimme bongaamaan valaita.





Muutakin liikennettä merellä. Húsavík on pohjoisrannikolla.





Toisella valaskatselukerrallani onnistuimme näkemään ryhävalaan (humpback whale), minky whalen (en muista mikä se on suomeksi) ja muutaman delfiinin. Ei siis huonosti, vaikka ei delfiinit sen ihmeemmin hyppineet.





Kilpailevan yrityksen paatti jahtaamassa samoja valaita kuin mekin.


Yksi valaskatselu kestää kolme tuntia. Ensin menee noin tunti mennä paikkaan, jossa valaat yleensä liikkuvat. Toinen tunti pörräillään tässä paikassa etsien havaintoja valaista ja kolmas tunti menee matkassa satamaan. Toinen yhtiö tarjoaa kaakaota ja donitseja, toinen kaakaota ja kanelipullia. Jotenkin valaskatselu ei minuun iske; liekö syynä se, kun tiedän kilpailuasetelman yhtiöiden välillä. Toisaalta en ole ihan vakuuttunut onko tällainen monta kertaa päivässä valaiden ympärillä pyöriskely hyväksi valaille. Jos matkustaa muuten vaan merellä ja sattuu näkemään valaita, se olisi huippujuttu. Mutta tällainen ”varta vasten –bongailu” on jotenkin liikaa! Työn puolesta pitää tietenkin olla positiivinen reissuja kohtaan. Henkilökohtainen mielipide on toinen juttu :)

Etenkin viimeisen tunnin aikana oli kylmä, vaikka oli tuplahousut, villapaita, lapaset, pipo sekä tuulen ja veden kestävä takki päällä. Kylmyys ehkä vaikutti siihen, että seuraavana päivänä oli kipeä olo enkä ryhtynyt töihin. Toisaalta Landmannalaugarin reissu oli sen verran rankka enkä saanut levättyä sen jälkeen. Nukuin sitten käytännössä kaksi päivää putkeen, yliväsymystä selkeästi. Nyt alkaa olo olla hyvä, kun on saanut levättyä velkoja pois. Eilisen päivän aikana oli jo pirteä mieli olla töissä. Tiistai oli täydellinen päivä sairastaa, koska silloin satoi koko päivän, tuuli kovaa ja lämpötila oli noin 7 astetta. Suurin piirtein samanlaista säätä onkin ollut viimeiset viisi päivää, joten pistää mieltä hieman matalammaksi tuo säätila.

Tänä viikonloppuna on islantilaisten ”bileviikonloppu”. Ihmiset juhlivat ja menevät konsertteihin ja juovat ja edelleen juovat. Saa nähdä saammeko ihmisiä leirintäalueelle juhlimaan, näin on ilmeisesti ollut aikaisempina vuosina. Itselläni on huomenna vapaapäivä, joten ajattelin suunnata Akureyriin katsomaan meininkiä ainakin päivän ajaksi. Siellä on mm. jokin festivaali menossa ja ulkoilmakonsertteja. Kuulin, että Akureyrin väkiluku lähes tuplaantuu viikonlopun aikana (!). Vakituisia asukkaita siellä on siis noin 17 000.

Landmannalaugar

Neljän päivän lomani suuntautui siis Landmannalaugarille, joka on Islannin suosituimpia vaelluspaikkoja sekä turistien että paikallisten keskuudessa. Sen erikoisuutena ovat lukuisat ryoliittivuoret monine väreineen sekä kylmät ja kuumat lähteet. Paikka on Etelä-Islannissa highlands –alueella. Otin bussin Reykjahliðista Landmannalaugarille maanantaiaamuna (23.7.) klo 8.30; edessä 10 tuntia bussissa istumista. Alkumatkasta pysähdyimme ensin kahdelle eri vesiputoukselle.

Melkein heti kun pääsimme ylänköalueelle, alkoi sataa. Se siitä maisemien katselusta sitten. Lisäksi tie on todella huono ja kuoppainen, joten matkapahoinvointikin alkoi orastaa. Lähinnä nuokuin bussissa. Välillä CD-opas herätti ja kun siitä jotain kuuli, jutut olivat mielenkiintoisia. Välillä CD-opas kertoi (ensin islanniksi, sitten englanniksi): ”Now on the right side we see a spectacular view to the glacier….” Mitä?! “… weather conditions permitting of course.” No niin, sää ei todellakaan suosinut meitä tällä matkalla.

Saavuimme Landmannalaugarille noin kello 19 illalla. Sielläkin satoi vettä. Olin onnistunut varaamaan ensimmäisen yön mökkimajoituksesta. Se oli onni, koska soitin mökeille vasta edellisenä päivänä. Nettisivuilla kerrottiin, että varaukset pitää tehdä vähintään kuukausi ennen saapumista. Ei olisi kyllä innostanut ruveta pystyttämään telttaa vesisateessa. Lisäksi pääsin käyttämään kaasuhellaa ja keittämään lämpimän aterian. Illalla kävin vielä lämpimässä lähteessä uimassa. Vesisateessakin se oli mukava kokemus.

Kylmä ja lämmin lähde yhtyvät tässä luonnon altaassa. Lämpötila vaihteli altaan eri kohdissa, joten jos tuli liian kuuma, pystyi menemään siedettävämmälle keitaalle. Kävin täällä matkan aikana joka ilta ja kuten kuvasta näkyy – niin tekivät varmaan kaikki muutkin. Osa nautiskeli samalla olutta, osa toi mukanaan Pringlesejä tai karkkia. Suurin osa nautti lähteestä sellaisenaan; kyllä se olikin rentouttavaa vaelluksen jälkeen!

Ensimmäisenä päivänä heräsin levänneenä hyvien yöunien jälkeen. Keitin kaurapuuroa aamupalaksi ja lähdin katselemaan mitä voisin tehdä kahden päivän aikana. Ilma oli pilvinen ja näytti siltä, että voisi alkaa sataa hetkenä minä hyvänsä. Ostin vaelluskartan ja kysyin ehdotuksia infosta. Kerrankin näin päin :) Yksi karttaan merkitty reitti oli 8 tunnin mittainen, mutta päätin tehdä sen vasta toisena päivänä. Se meni käytännössä vuorelta toiselle, joten toivoin kirkkaampaa säätä tälle reitille. Yksi reitti johti kraaterille, noin 8 tunnin vaellus sekin. Ensin se nousisi vuorille ja sitten laskeutuisi alemmaksi järvelle ja lopulta kraaterille. Kuulosti hyvältä hieman sateisemmallekin päivälle, joten reppu kasaan ja menoksi.

Maisemat olivat häikäisevät. Katselkaa kuvia ja nauttikaa! Lopulta sadetta ei tullut juuri nimeksikään, ainoastaan korkeammalla vuorilla.

Hieman suomaisemaa, jossa myös lampaat viihtyivät.

Kuvassa vasemmassa laidassa näkyvä Laugahraunin laavakenttä on syntynyt vuoden 1477 purkauksessa.

Yksi vuorijonoista, ei voi paikallistaa nimeä :)

Näkymää leirintäalueelle.

Sammaleen peitossa oleva laavakenttä on tyypillistä maisemaa Islannissa.

Tässä ensimmäisen päivän päätepisteeni, kraateri Ljótipollur, jonka sisällä on järvi. Järvi on myös suosittu kalastuspaikka, ainakin taimenta sieltä löytyy.

Lopulta aikaa meni aika tarkalleen 8 tuntia. Vaelluksen jälkeen keitin vielä aterian mökin keittiössä. Sitten teltan pystytykseen. Se ei ollutkaan ihan helppo homma. Oli hieman vaikeuksia saada kiiloja maahan, kun maa oli niin kova. Onneksi viereisen teltan ranskalais-islantilainen matkaopas tuli antamaan vasaran käyttööni. Lisäksi leirintäalueella oli kivikasoja, joista sai käydä hakemassa kiviä oman teltan pitimiksi.

Nukkumapaikkani kahden yön aikana. Sain teltan lainaan Julianelta. Se oli pieni, mutta ajoi asiansa. Kuvassa teltan vierellä Hector (the Rinkka, myös lainassa Julianelta).

Seuraavana aamuna en herännyt levänneenä, vaikka meninkin nukkumaan jo noin kymmenen aikaan. Yö oli nimittäin tosi kylmä! Kuulin myöhemmin, että lämpötila oli lähellä nollaa. Yön ajaksi jätin pihalle uikkarit ja niissä oli hieman kuuraa aamulla. Ei se mitään, ilma oli nimittäin kirkas ja aurinkoinen. Aamu oli vielä kylmä, mutta päivästä näytti tulevan tosi hyvä! Eli taas reppu kasaan ja vuorille!

Tässä muutama kuva retin varrelta, ryoliittivuoria parhaimmillaan:

Vaellusreitti kulki välillä hauskasti vuorijonoa pitkin, kapeaa reittiä.

Bláhnúkur (945 m) eli sininen vuori on suosituimpia vuoria valloittaa Landmannalaugarin alueella. Tässä minä poseeraamassa ko. vuoren päällä.

Reitissä ei mennyt ihan kahdeksaa tuntia, joten päätin kiertää hieman ekstralenkkiä. Menin lyhyimmälle lenkille, joka on noin 1,5 tunnin mittainen. Siellä olivatkin kaikki turistit. Noin 15 ihmisen ryhmä, kuulostaa briteiltä. Ja ranskalaisryhmä, niitä löytyy kaikkialta. Lisäksi sekalaista seurakuntaa. Suuntasin jälleen lähteelle kylpemään, loput ihmiset olivatkin sitten siellä. Sanotaankin, että lähteellä on aina paljon ihmisiä. Siltä näytti: klo 23 illalla, kun menin nukkumaan ja 6 aikaan aamulla ensimmäiset tulivat jo pois.

Illalla ilma viileni jälleen ja halusin saada lämpöä ylle. Suuntasin iltakävelylle noin tunniksi läheiselle kanjonille. Siellä en vielä ollutkaan kävellyt. Oli mukavaa kävellä ilta-aikaan, kun vain muutama ihminen oli liikenteessä.

Alueella olisi pystynyt myos tekemään ratsastuksia. Illalla noin 25 hevosen lauma ohitti leirintäalueen, osa ilman ratsastajia.

Yö oli jälleen kylmä, joten ei tullut paljon nukuttua. Sitten olikin kotimatkan aika, taas 10 tunnin bussimatka, samaa reittiä. Nyt sää oli parempi, joten matkalla näkyi jäätikköä ja muitakin maisemia.

Alkumatkasta tuli ongelmia bussin kanssa. Ohjauksessa oli jotain vikaa ja meidän piti kääntyä takaisin läheiselle hotellille. Se olikin ainut paikka koko reitin varrella (lukuunottamatta 50 viimeistä kilometriä), jossa saa yhteyden ulkomaailmaan. Saimme odottaa toista bussia Reykjavikista asti. Lopulta aikataulu oli 4 tuntia myöhässä. Bussia odotellessa ei ollut kuitenkaan tylsää, kun juttuseuraa löytyi hollantilaisesta pariskunnasta sekä kanadalaisesta ja saksalaisesta miehestä. Oli mukavaa kuunnella ihmisten lomasuunnitelmia ja hekin halusivat kuulla työstäni täällä.

Loppumatkasta kävin myös mielenkiintoisen keskustelun bussikuskin kanssa. Päivä oli hänelle erityisen raskas ja hän toivoikin, ettei saa sanktiota liiasta ajamisesta. Hän nimittäin tiesi, että aamulla ajoon lähtö olisi laitonta.

Todella kunnioitan hänen työtään! Hän ajaa täältä Mývatnilta Landmannalaugarille maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin sekä Landmannalaugarilta Mývatnille tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin. Aina samaa tietä, joka on huono ja kuoppainen aavikkotie. Jokia ylitettävänä, samaa aavikkomaisemaa jatkuvasti kymmenen tunnin ajan tai enemmänkin (sään ollessa huono) eikä bussikaan mikään hyvätasoinen ollut. Lisäksi hän asuu Selfossilla etelässä, joten hän ei pääse kotiinsa yöksi parhaimmassa tapauksessa kuin kerran viikossa. Kaksi kuukautta tätä samaa. Hän kertoikin, ettei kukaan halua tehdä tätä työtä. Mielenkiinnolla seuraan onko tämä bussiyhteys vielä voimassa joidenkin vuosien päästä. Ei siis ihme, että bussiyhteydet ovat Islannissa huonot ja lentäminen on kätevämpää.

Tällaista tietä ja aavikkoa, 10 tuntia päivässä, 6 päivää viikossa.

Palasin matkalta väsyneenä noin 11 aikaan illalla ja kuulin, että seuraava päivä on täysi työpäivä, 13 tuntia. Oli mukavaa päästä välillä muihin maisemiin täältä. Työhön oli kuitenkin jälleen mukava ryhtyä, vaikka seuraava päivä olikin liian pitkä loman jälkeen. Mutta kyllä täällä pohjoisessa on lämpimämpää ja auringonlaskuakin ehti jo tulla ikävä!

Bussimatkaseurueestani suuri osa tuli meille yöpymään leirintäalueelle. Bussin myöhästymisen takia he eivät saaneet enää ostettua ruokaa mistään. Vaikka yöllä hieman satoikin, kanadalaismies kertoi seuraavana aamuna, ettei ollut nukkunut koko lomansa aikana näin hyvin ja pitkään. Myös muut olivat olleet tyytyväisiä yöhönsä. Hyvä niin; minulla ei ollut enää niin huono omatunto saamastani lämpimästä pedistä sisällä ja täydestä ateriasta. Olin selvästi jo omaksunut jonkinlaisen turistiuden itsessäni loman aikana :)

Etela kutsuu

Eilen illalla sain tietaa, etta lahden huomenna eli maanantaina Landmannalaugarille. Tyonantaja vihjasi aikaisemmin asiasta, mutta en innostunut asiasta viela. Kaikki asiat ovat yleensa nimittain "we´ll see" tai "I´m almost sure". Eilen sitten varmistui, etta hanen tyttarensa tulee tanne toihin joksikin aikaa ja meille muille jarjestyy pidempia kuin yhden paivan lomia.

Landmannalaugar on Islannin suosituimpia vaelluspaikkoja. Yleensa ihmiset tekevat noin 4 paivan vaellusreitin Landmannalaugarilta etelaan (tai toisin pain). Minulla bussimatkoihin menee kaksi paivaa (noin 10 tuntia paivassa) ja kaksi paivaa aikaa tehda paivavaelluksia. En ole hirveasti ehtinyt tutustumaan paikkaan, kun tamakin paiva menee kokonaan toissa (niin kuin naette :)

Siellapahan sitten nakee!

Wikipedia tiedottaa paikasta nain:

"Landmannalaugar (is., meaning the hot springs of the people of (the) land) is a region near the volcano Hekla in the south of Iceland. The Landmannalaugar area is famous for it's incredible natural beauty. The area consists of more geological elements than you can count, but more obvious are the rhyolite moutains and vast lava fields, rising up right by the mountain hut. The many mountains around come in all the world's colours; pink, brown, green, yellow, blue, purple, black, white and more."

Juttua reissusta seuraa sitten loppuviikosta/seuraavalla viikolla!

Hepan selkään!

Välitämme respassamme varauksia hevossafareille. Asiakkaat ovat tulleet innoissaan pois ratsastuksen jälkeen, joten minullekin syntyi halu päästä ratsaille. En ole ikinä ennen ratsastanut hevosella, mutta halusin todella koettaa!

Nyt se sitten tapahtuisi. Pääsin mukaan kahden tunnin ratsastukselle. Aamulla kuvittelin, että minun hevoseni säntää pois muusta ryhmästä ja ajaudun paniikkiin. Tai että se lennättää minut pois selästä. Yritin karistella suurimpia pelkoja pois. Tämä hevostalli sijaitsee 16 kilometrin päässä järven toisella puolella, etelässä, Skutustadirin kylässä. Menin sinne pyörällä. Ennen ratsastusta kävelin puolisen tuntia pseudokraaterialueella.

Sitten tallille. Hevosia valjastetaan lähtövalmiiksi. Ensin näen kaksi tanskalaista naista, toinen on kokenut ratsastaja, toinenkin on ratsastanut joitakin vuosia sitten. He sanovat, että olenpa rohkea, kun lähden mukaan kahden tunnin vaellukselle. Jännitys nousee. Sitten paikalle tulee vielä amerikkalaispariskunta sekä neljän hengen perhe, hekin amerikkalaisia. Kaikilla muilla on kokemusta ratsastamisesta. Hmm, mitenköhän minun käy?

Vaihdan pyöräilykypärän ratsastuskypärään. Pääsen hevosen selkään, hyvä alku. Jalustimia säädetään sopiviksi, mutta en vaan osaa kommentoida milloin ne ovat sopivalla tasolla. No, kokeillaan näin. Hevonen liikkuu vähän, mitä pitää tehdä?!

Kuljemme jonossa aitauksen ympäri yhden kerran. Sitten suoraan tielle. Enkö voi totutella hevoseen pidempään? Enkö saa lisäohjeita? Sitten pysähdymme ennen tien ylitystä. Hevoseni ei pysy jonossa, vaan haluaa mennä syömään heinää. Eih, miten se pysäytetään? Ohjaajamme huutaa, että ”you are the boss!”. Joo joo, mutta mitä teen?

Selviän muiden perässä tien yli ja jatkamme maastoon. Ensin hidasta kävelyä, kaikki tuntuu menevän hyvin. Paitsi että jännittää ihan pirusti. Maisemat jäävät nyt katselematta, kun pitää keskittyä hevoseen.

Kohta tulemme uudestaan tielle. Ohjaajamme kysyy, josko mentäisiin kovempaa. Ei vielä. No, kai se on kokeiltava. Tuntuu, että tipun hevosen selästä. Sen verran pomppivaa kyyti on! Vedän hieman lisää ohjaksista, jotta hevosen pää pysyy korkeammalla. Pidän ohjaksista kiinni väärinpäin. Ohjaaja auttaa. Voi hevosparkaa, ajattelen. Se on saanut tollon ohjastajan, joka ei tiedä miten tulisi toimia.

Aina kun pysähdymme, hevoseni haluaa syödä heinää tai etuilla muita. Miksi juuri minun hevonen? Niin näyttää kyllä osa muistakin hevosista tekevän, joten ei paniikkia. En voi rentoutua yhtään, pitää yrittää testata miten saisi vähemmän pomppivaa kyytiä. Miesohjaajamme kertoo tarinoita ympäröivästä luonnosta, lähes kaikki menee ohi korvien.

Alamäissä osaan jo myötäillä hevosta, hyvä. Puolivälissä pidämme taukoa ja ainakin amerikkalaismies sanoo olevansa väsynyt. Minullakin tuntuu takamuksessa, mutta ei mitenkään pahasti. Säädämme jalustimiani hieman korkeammalle, koska ainakin toinen oli ihan liian matalalla. Sen verran opin jo matkalla.

Hevoset ja toinen ohjaajistamme tauolla.

Matka jatkuu kohti talleja. Ohjaaja kertoo, että hevoset haistavat jo tallit ja tietävät, että menemme kotiin päin. Viimeisen puolen tunnin aikana alan jo nauttia kyydistä. Lisäksi pysähdyspaikoilla ei ole heinää tarjolla, lähinnä laavaa ja karumpaa kasvillisuutta. Täten hevoseni pysyy muiden perässä eikä lähde etsimään hyvää syöntiapajaa. Maisemat ovat hienot, mikäs tässä kyydissä on mennessä. Takamus ja takareidet ovat jo turtana, joten kova ravi ei tunnu mukavalta. Kävelyvauhtia, kiitos!

Tulemme takaisin talleille. Olen ylpeä itsestäni. Amerikkalaismieskin kehuu, että selvisit oikein hienosti. Ei se siltä tuntunut, mutta en ainakaan pudonnut hevosen selästä tai karkaillut harhateille. Uskallan ehkä nousta uudestaankin hevosen selkään! Ensimmäinen kosketus hevosiin ei tapahtunut helpoimmalla tavalla, heti vaan kahden tunnin turneelle (n. 8-9 km) ilman sen kummempia opastuksia. Onneksi islanninhevoset ovat melko pienikokoisia ja ymmärtääkseni ”helppoja”.

Tässä minä ja ruskean musta "hevoseni", Princessa, ratsastuksen jälkeen. Onko vielä näkyvillä pelkoa kasvoilla? :)

Päätin mennä kotiin järven toista puolta eli tuli kierrettyä järvi ympäri taas kertaalleen. Hyttysiä on valtavasti! Tämän viikon aikana uusi parvi on ilmestynyt lähelle järveä. Kuuleman mukaan niiden pitäisi kuitenkin kohta olla poissa. Kesän aikana tulee noin 2-3 hyttysparvea, alkukesästä ne olivat isompia kuin nyt. Myös ratsastaessa ne tunkivat suuhun, nenään ja korviin. Yök!

Kuvassa näkyvä harmaa ”sumu” on hyttyspilvi. Jos ette usko, tulkaa tänne. Ja se ininä on myös koettava paikan päällä. Onneksi nämä eivät ole purevaa lajia. Kuitenkin ne seuraavat hiilidioksidin hajua. Järven nimi Mývatn viittaakin hyttysiin eli suora suomennos olisi Hyttysjärvi.

Keräsin yhden päivän aikana respan ikkunalaudalle kertyneet hyttyset. Sinne ne tulevat kuolemaan, oikea itikoitten hautausmaa.

Tämä on leirintäalueemme pihasta. Näkyvissä taas harmaata sumua eli itikoita. Hyttysverkkojen myynti on jonkin verran kasvanut tämän viikon aikana, myös muutamalle asiakkaalle on jouduttu palauttamaan rahat takaisin. Nämä ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta olleet lapsiperheitä.

Kun pääsin kotopihaan, olin ihan poikki. Parin tunnin päästä sain kyydin laguunille, ihanaa. Siellä tapasin tanskalaisnaiset, jotka olivat ratsastamassa. Toinen ohjaajistamme oli kertonut, että minun hevosellani oli tapana tehdä mitä huvittaa, ”the naughtiest one”. Lisäksi se oli kuulemma vähän tyhmä. No, ehkä siksi se juuri sopi tietämättömälle aloittelijalle, tiedä häntä :) Naiset kuitenkin kehuivat, että pärjäsin oikein hyvin hevoseni kanssa. Kerroin, ettei se siltä tuntunut. He kuitenkin ratsastivat koko ajan minun takana, joten he sanoivat, että kyllä he näkivät. Kysyin, miten olisin saanut sen pysymään poissa heinikosta. He sanoivat, että seuraavalla kerralla täytyy vetää ohjaksista vain toisella kädellä, siihen suuntaan mihin haluaa hevosen tulevan.

Nyt hepoista tietävät, kertokaa te lisäohjeita seuraavalle kerralle :) Heppahullua minusta ei tullut, mutta kyllä ratsastaminen oli sen verran haastavaa, että täytyy kokeilla joskus uudelleen! Ehkä seuraavalla kerralla siitä voi jo nauttia enemmän.